Code Lyoko Wiki
pEi muokkausyhteenvetoa
Merkkaus: Visuaalinen muokkaus
(20 välissä olevaa versiota 7 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 15: Rivi 15:
   
 
== Luonne ==
 
== Luonne ==
Sissi pitää itseään koulun tähtenä; diivana ja tytöistä kauneimpana. Juuri ison egonsa takia Sissi on usein töykeä muille ja pitää itseään muita parempana ja tärkeämpänä. Hän suuttuu, kun ei saa mitä haluaa ja tuleekin usein isänsä hemmottelemaksi. Sissi on oopinut käyttämään isänsä lepsua asennetta tytärtään kohti hyväkseen, ja voi tarpeeksi pyytämällä saada vapauksia, joita esimerkiksi muilla oppilailla ei ole. Hän ei myöskään luovuta helpolla.
+
Sissi pitää itseään koulun tähtenä; diivana ja tytöistä kauneimpana. Juuri ison egonsa takia Sissi on usein töykeä muille ja pitää itseään muita parempana ja tärkeämpänä. Hän suuttuu, kun ei saa mitä haluaa ja tuleekin usein isänsä hemmottelemaksi. Sissi on oppinut käyttämään isänsä lepsua asennetta tytärtään kohti hyväkseen, ja voi tarpeeksi pyytämällä saada vapauksia, joita esimerkiksi muilla oppilailla ei ole. Hän ei myöskään luovuta helpolla.
   
 
Usein ylimielisestä luonteestaan huolimatta Sissi osaa ajoittain olla myös mukava, ja päätyy auttamaan Lyoko-sotureita useasti sarjan aikana. Kaiken aikaa Sissi yrittää saada selville, mitä Lyoko-soturit oikein keskenään tekevät ja minne he katoavat aina välillä. Syynä lieneekin kateus, sillä joukkio on hyvää pataa keskenään, mutta Sissillä on useimmiten seuranaan vain häntä ihailevat [[Herb]] ja [[Nicolas]]. Asiaa tuskin auttaa myös se, että Sissi on ihastunut Ulrichiin, muttei Ulrich juurikaan välitä hänestä. Sarjan myötä Sissin ja Lyoko-soturien väliset suhteet eivät ole yhtä vihamieliset kuin ennen, ja kun Lyoko-soturit viimein toteavat Sissin ystäväkseen jaksossa ''[[Kaikuja]]'', yllättynyt Sissi alkaa tyytyväisenä myös pitää sotureita ystävinään, eikä enää käyttäydy heille ilkeästi.
 
Usein ylimielisestä luonteestaan huolimatta Sissi osaa ajoittain olla myös mukava, ja päätyy auttamaan Lyoko-sotureita useasti sarjan aikana. Kaiken aikaa Sissi yrittää saada selville, mitä Lyoko-soturit oikein keskenään tekevät ja minne he katoavat aina välillä. Syynä lieneekin kateus, sillä joukkio on hyvää pataa keskenään, mutta Sissillä on useimmiten seuranaan vain häntä ihailevat [[Herb]] ja [[Nicolas]]. Asiaa tuskin auttaa myös se, että Sissi on ihastunut Ulrichiin, muttei Ulrich juurikaan välitä hänestä. Sarjan myötä Sissin ja Lyoko-soturien väliset suhteet eivät ole yhtä vihamieliset kuin ennen, ja kun Lyoko-soturit viimein toteavat Sissin ystäväkseen jaksossa ''[[Kaikuja]]'', yllättynyt Sissi alkaa tyytyväisenä myös pitää sotureita ystävinään, eikä enää käyttäydy heille ilkeästi.
Rivi 24: Rivi 24:
   
 
===Supertietokoneen löytyminen===
 
===Supertietokoneen löytyminen===
Myös Sissi oli yksi ensimmäisistä jotka kuulivat [[supertietokone]]esta, yhtäaikaa Oddin kanssa. Hän oli kutsunut Ulrichin huoneeseensa kahdeksaksi, mutta kun poikaan ei kuulunut Sissi lähti itse etsimään. Ulrich, joka oli ensimmäinen jolle Jeremy kertoi supertietokoneesta ja [[Lyoko]]sta, juoksi [[Tehdas|tehtaalle]] Oddin koira [[Kiwi]] mukanaan, ja Odd ja Sissi seurasivat häntä.
+
Myös Sissi oli yksi ensimmäisistä jotka kuulivat [[supertietokone]]esta, yhtäaikaa Oddin kanssa. Hän oli kutsunut Ulrichin huoneeseensa kahdeksaksi, mutta kun poikaa ei kuulunut Sissi lähti itse etsimään. Ulrich, joka oli ensimmäinen jolle Jeremy kertoi supertietokoneesta ja [[Lyoko]]sta, juoksi [[Tehdas|tehtaalle]] Oddin koira [[Kiwi]] mukanaan, samalla kun Odd ja Sissi seurasivat häntä.
   
Tehtaalla tapahtuneesta [[XANA]]n hyökkäyksestä selvittyään Jeremy, Ulrich, Odd ja Sissi vannoivat, etteivät kertoisi koneesta kenellekään. Hyökkäyksen iskiessä uudestaan ja Sissin saadessa sähköiskun, hän kuitenkin johdattaa isänsä ja [[Jim]]in tehtaalle pelkonsa takia. Hyökkäyksen loputtua Jeremy [[Aikahyppy|palaa menneisyyteen]] ja Sissi, joka ei ollut käynyt vielä Lyokossa, unohti kaiken.
+
Tehtaalla tapahtuneesta [[XANA|X.A.N.A.]]:n hyökkäyksestä selvittyään Jeremy, Ulrich, Odd ja Sissi vannoivat, etteivät kertoisi supertietokoneesta kenellekään. Hyökkäyksen iskiessä uudestaan ja Sissin saadessa sähköiskun, hän kuitenkin johdattaa isänsä ja [[Jim]]in tehtaalle pelkonsa takia. Hyökkäyksen loputtua Jeremy [[Aikahyppy|palaa menneisyyteen]] ja Sissi, joka ei ollut käynyt vielä Lyokossa, unohti kaiken.
   
 
===Vakoilua===
 
===Vakoilua===
 
Ensimmäisen kauden ajan Sissi yrittää voittaa Ulrichia puolelleen ja vakoilla Lyoko-soturien puuhia. Esimerkiksi jaksossa ''[[Päiväkirja]]'' hän varastaa Ulrichin päiväkirjan kiristääkseen tätä olemaan hänen seurassaan. Toisinaan Sissi on kuitenkin myös sankarien apuna.
 
Ensimmäisen kauden ajan Sissi yrittää voittaa Ulrichia puolelleen ja vakoilla Lyoko-soturien puuhia. Esimerkiksi jaksossa ''[[Päiväkirja]]'' hän varastaa Ulrichin päiväkirjan kiristääkseen tätä olemaan hänen seurassaan. Toisinaan Sissi on kuitenkin myös sankarien apuna.
  +
  +
== Triviaa ==
  +
* Sissi oli ensimmäinen, jonka X.A.N.A. otti haltuunsa. Sissi oli myös ainoa ihminen, jonka Franz Hopper otti haltuunsa.
  +
* Sissi vihaa etunimeään Elizabeth, jonka takia mielummin käyttää Sissi nimeä.
  +
* Sissi on voittanut kolme kertaa putkeen Kadicin kauneuskilpailun.
  +
* Jaksossa Korkeanpaikankammo (K2J14) Sissi kertoo Ulrichille että William pelkää hämähäkkejä. Se miten Sissi tiesi asiasta, on epäselvää.
  +
* Sissi oli ensimmäinen, joka alkoi kutsumaan Aelitaa nimellä "rouva Einstein."
  +
* Viidennellä kaudella Sissi on blondi.
   
 
== Galleria ==
 
== Galleria ==
  +
{{Rullaus|
===3. kausi===
+
=== Kausi 1 ===
  +
<gallery>
  +
4.5_not_impressed.png
  +
10_poor_sissi.png
  +
11_the_petition.png
  +
14_juliet.png
  +
15_caught_red_handed.png
  +
15_found.png
  +
Would-it-help-if-i-explained-the-joke.png
  +
2011-08-144_1447.png
  +
2011-08-14_1501.png
  +
2011-08-15_2128.png
  +
2011-08-14_1506_001.png
  +
Sissi_on_the_bus.png
  +
2011-10-03_2056.png
  +
2011-10-03_2106.png
  +
Kiwi-tackle.png
  +
Secondaires_0335-1-.jpg
  +
001_-_Teddygozillat_0005.jpg
  +
7.5_cut_off_from_the_rest_of_the_world.png
  +
8_angry_sissi.png
  +
12412_368491768_sissi_presentation_clip_image001_H121130_L.jpg
  +
Secondaires_0610.jpg
  +
Sissi_searching_dress.jpg
  +
Sissi-2.jpg
  +
Tumblr_m5r0x4h0Go1r7qs82o1_500.png
  +
</gallery>
  +
  +
=== Kausi 2 ===
  +
<gallery>
  +
A Great Day Sissi talks with her dad image 1.png
  +
250px-Saint_Valentin_026.jpg
  +
BAD.jpg
  +
Chainon_Manquant_395.jpg
  +
Elizabeth_sissy_delmas.jpg
  +
Ultimatum_Sissi_mocking_Ulrich.png
  +
XANA_attacks_Sissi_image_1.png
  +
Sissiliam.jpg
  +
Secondaires_0321.jpg
  +
Secondaires_0231-1-.jpg
  +
Secondaires_0213.jpg
  +
Tumblr_lyuacwALDs1qlvb12o2_500.png
  +
The_Key_-_Sissi_in_cube-1.png
  +
010.jpg
  +
Chainon_Manquant_390.jpg
  +
The_Chips_are_Down_9.jpg
  +
Ultimatum_Sissi_kiss_Ulrich.png
  +
Ultimatum_Sissi_attack_Principal.png
  +
Tumblr_lyuacwALDs1qlvb12o1_500.png
  +
</gallery>
  +
  +
=== Kausi 3 ===
  +
<gallery>
  +
22_why_does_this_make_me_laugh_so_much.png
  +
386-1-.jpg
  +
2016_05_03_041805.png
  +
Le_reveil_de_XANA_partie_2_043.jpg
  +
</gallery>
  +
  +
=== Kausi 4 ===
 
<gallery>
 
<gallery>
  +
Cousins_Once_Removed_Sissi_and_Patrick_image_1.png
Odd ja sissi.png
 
  +
Kadic_Bombshell_She_runs_into_Odd_image_2.png
  +
Mauvaises_ondes_343-1-.jpg
  +
Poor_Sissi.jpg
  +
Principal_drags_Sissi_Eps95.png
  +
Secondaires_0952-1-.jpg
  +
Secondaires_1005.jpg
  +
Secondaires_1044.jpg
  +
Sissi_and_Lyoko_Warriors_Eps95.png
  +
Sissi_at_Factory_Eps95.png
  +
Sissi_at_interface_Eps95.png
  +
Sissi_in_Season_4.jpg
  +
Sissi_telling_principal_Eps95.png
  +
Yumi_srslyl.jpg
  +
Sissiliam_(2).png
 
</gallery>
 
</gallery>
  +
}}
   
 
[[ca:Elisabeth Delmas]]
 
[[ca:Elisabeth Delmas]]
Rivi 43: Rivi 126:
 
[[gl:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
 
[[gl:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
 
[[it:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
 
[[it:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
  +
[[ja:エリザベス・“シシー”・デルマ]]
 
[[pl:Elisabeth "Sissi" Delmas]]
 
[[pl:Elisabeth "Sissi" Delmas]]
 
[[pt:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
 
[[pt:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
  +
[[ro:Elisabeth (Sissi) Delmas]]
  +
[[ru:Элизабет Дельмас]]
 
[[sr:Елизабет Делмас]]
 
[[sr:Елизабет Делмас]]
 
[[Luokka:Hahmot]]
 
[[Luokka:Hahmot]]

Versio 13. joulukuuta 2018 kello 13.51

"Kaltaiseni herkkä kukkanen tarvitsee paljon vettä."
— Sissi jaksossa Kartoittamaton alue.
Elisabeth Delmas
Sissi
Hahmotiedot
Muut nimet Sissi
Ikä 13 - 14 vuotta
Hiusten väri Musta (Evolutionissa vaalea)
Muuta
Ääninäyttelijät Tiiamari Mikkola (suomi)
Carole Baillien (ranska)
Ensiesiintyminen Nallekarhu hyökkää

Elisabeth Delmas, jota tavallisesti Sissiksi kutsutaan, on sivuhahmo sarjassa Code Lyoko. Hän on samalla luokalla Jeremyn, Oddin, Ulrichin ja Aelitan kanssa. Hän on Kadicin koulun rehtorin tytär. Sissi yrittää epätoivoisesti päästä perille Lyoko-sotureiden puuhista, ja on ollut ihastunut Ulrichiin jo vuosia. Hän yrittää jatkuvasti saada Ulrichin ihastumaan myös itseensä, tosin huonolla menestyksellä.

Luonne

Sissi pitää itseään koulun tähtenä; diivana ja tytöistä kauneimpana. Juuri ison egonsa takia Sissi on usein töykeä muille ja pitää itseään muita parempana ja tärkeämpänä. Hän suuttuu, kun ei saa mitä haluaa ja tuleekin usein isänsä hemmottelemaksi. Sissi on oppinut käyttämään isänsä lepsua asennetta tytärtään kohti hyväkseen, ja voi tarpeeksi pyytämällä saada vapauksia, joita esimerkiksi muilla oppilailla ei ole. Hän ei myöskään luovuta helpolla.

Usein ylimielisestä luonteestaan huolimatta Sissi osaa ajoittain olla myös mukava, ja päätyy auttamaan Lyoko-sotureita useasti sarjan aikana. Kaiken aikaa Sissi yrittää saada selville, mitä Lyoko-soturit oikein keskenään tekevät ja minne he katoavat aina välillä. Syynä lieneekin kateus, sillä joukkio on hyvää pataa keskenään, mutta Sissillä on useimmiten seuranaan vain häntä ihailevat Herb ja Nicolas. Asiaa tuskin auttaa myös se, että Sissi on ihastunut Ulrichiin, muttei Ulrich juurikaan välitä hänestä. Sarjan myötä Sissin ja Lyoko-soturien väliset suhteet eivät ole yhtä vihamieliset kuin ennen, ja kun Lyoko-soturit viimein toteavat Sissin ystäväkseen jaksossa Kaikuja, yllättynyt Sissi alkaa tyytyväisenä myös pitää sotureita ystävinään, eikä enää käyttäydy heille ilkeästi.

Historia

Lapsuus

Paljoa ei tiedetä Sissin lapsuudesta. Hän on itse sanonut tavanneensa Ulrichin jo alaluokilla, ja on ollut ihastunut siitä lähtien. Jossain vaiheessa hänen vanhempansa ilmeisesti erosivat, sillä Sissin äitiä ei nähdä sarjassa kertaakaan, mutta on varmistettu että hän on yhä elossa.

Supertietokoneen löytyminen

Myös Sissi oli yksi ensimmäisistä jotka kuulivat supertietokoneesta, yhtäaikaa Oddin kanssa. Hän oli kutsunut Ulrichin huoneeseensa kahdeksaksi, mutta kun poikaa ei kuulunut Sissi lähti itse etsimään. Ulrich, joka oli ensimmäinen jolle Jeremy kertoi supertietokoneesta ja Lyokosta, juoksi tehtaalle Oddin koira Kiwi mukanaan, samalla kun Odd ja Sissi seurasivat häntä.

Tehtaalla tapahtuneesta X.A.N.A.:n hyökkäyksestä selvittyään Jeremy, Ulrich, Odd ja Sissi vannoivat, etteivät kertoisi supertietokoneesta kenellekään. Hyökkäyksen iskiessä uudestaan ja Sissin saadessa sähköiskun, hän kuitenkin johdattaa isänsä ja Jimin tehtaalle pelkonsa takia. Hyökkäyksen loputtua Jeremy palaa menneisyyteen ja Sissi, joka ei ollut käynyt vielä Lyokossa, unohti kaiken.

Vakoilua

Ensimmäisen kauden ajan Sissi yrittää voittaa Ulrichia puolelleen ja vakoilla Lyoko-soturien puuhia. Esimerkiksi jaksossa Päiväkirja hän varastaa Ulrichin päiväkirjan kiristääkseen tätä olemaan hänen seurassaan. Toisinaan Sissi on kuitenkin myös sankarien apuna.

Triviaa

  • Sissi oli ensimmäinen, jonka X.A.N.A. otti haltuunsa. Sissi oli myös ainoa ihminen, jonka Franz Hopper otti haltuunsa.
  • Sissi vihaa etunimeään Elizabeth, jonka takia mielummin käyttää Sissi nimeä.
  • Sissi on voittanut kolme kertaa putkeen Kadicin kauneuskilpailun.
  • Jaksossa Korkeanpaikankammo (K2J14) Sissi kertoo Ulrichille että William pelkää hämähäkkejä. Se miten Sissi tiesi asiasta, on epäselvää.
  • Sissi oli ensimmäinen, joka alkoi kutsumaan Aelitaa nimellä "rouva Einstein."
  • Viidennellä kaudella Sissi on blondi.

Galleria

Kausi 1

Kausi 2

Kausi 3

Kausi 4